keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Tämä ei ole eikä tästä tule muotiblogia!!

En missään nimessä aio alkaa mitään muotijuttuja tänne lisäilemään, koska en aiheesta mitään tiedä. Jäin vain ihastelemään Bagioren sivuilla laukkuja. Ja lopulta päädyin selailemaan myös h&män sivuja ja jotain kautta löysin hot fashion sivuston jossa oli joitakin kivoja vaatteita, mutta myös joitain aika outoja. Jospa tähän nyt yrittäisin muutaman kuvan laittaa siitä mikä olisi kivaa saada jos olisi rahaa.


Tässä nyt sitten näette mitä kaikkea haluaisin tilata. Kuvat eivät ole siistissä järjestyksessä koska en jaksa tapella koneen kanssa. Eli laukut ovat kaikki Bagioresta, housut ovat Hot Fashionista ja mekko on h&mältä. Kun vielä jotkin nätit kengät löytäisi niin olisi kiva. Olen vain kenkien suhteen niin kauhean tarkka. Niiden pitää näyttää hyvältä ja tuntua mukavalta jalasta. Niiden pitää myös kestää eivätkä ne saisi kulua liikaa. Jospa perjantaina löytyisi ne The kengä kun koulun loppumisen kunniaksi pitää lähteä kauppoja kiertämään.

Vuoden viimeinen

Nyt on sitten tän vuode viimene koe tehty. Eilen lukemalla luin kaike maailma lyhenteitä eikä niitä sitte edes kysytty. Huomena on vielä reissu jonnekki lenkkeilemään ja sitte on eka vuosi ohi ja alkaa kolmen kuukauden kesäloma.

Miten aika onkaa menny nopeasti. Viime vuonna tähän aikaan taisin olla pääsykokeissa ja ne muuten meni päin mäntyä, mutta jostain syystä ne silti otti mut tänne. Syksyllä sitte äiti toi mut ja eksyttiin matkalla niin että luulin jo myöhästyväni ekana päivänä. Mutta on tämä vuosi ollut mukavaa aikaa. Luokka on ihana ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Puolet ovat ulkomaalaisia ja toki joitakin kulttuurieroja on ollut mutta ne ei ole ikinä maailmaa kaataneet. Vuoden aikana erosin myös eksästä ja sähläsin yhden ulkomaalaisen kanssa josta en ikinä kyllä edes ollut kiinnostunu. Sen oli vain vaikea tajuta että jos on juuri eronnu nii ei välttämättä kiinnosta heti uusi suhde ihmisen kanssa joka käyttäytyy vielä kuin kolme vuotias uhmaikäinen.
Sitten joulukuussa tapasin tämän nykyisen ukon. Ennen ei ole ollut kenenkään kanssa niin hyvä ja turvallinen olo. Paljosta saan häntä nyt jo kiittä. Silloin kun on tuntunu ettei enää jaksa koulua tai elämää yleensä niin hän on jaksanu kuunnella ja lohduttaa. Jotenkin kummasti ukko saa minut myös aina piristymään (ja tietysti välillä myös hermostumaan). Ei olisi uskonut että minä joka joskus pelkäsin vakavia suhteita pystyin luottamaan toiseen niin helposti ja nopeasti. Niin kuin olsin hänet tuntenut jo koko ikäni.

On tähän lukuvuoteen tietty kuulunut myös harmeja. Se ero ja ulkomalainen joka ei tajua mitä EI tarkoittaa. Kotona on myös ollut hankaluuksia isän juomisen takia, mutta sitähän mun ei enää tartte kattoa vierestä. Harmittaa vaan ku tietää että muu perhe joutuu sitä kattelemaan. Etenki ku se on menny vaa pahemmaks sen jälkee ku lähin kotoa.

Mutta pääasiassa tämä vuosi on ollut muutoksia täynnä ja moni niitsä on ollut ihan positiivisia. Toivottavasti alkava kesä ja tuleva lukuvuosi ovat sitten yhtä mukavia.

tiistai 20. toukokuuta 2008

Maanantai vai sittenkin tiistai?

Nousin jo ennen seitentä häätämään ukon töihin ja lähin ite samalla kävelemään koululle kun siellä piti olla kaheksalta. Tai niin ainaki luulin. Ootin luokan edessä parikymmentä minuuttia ja ihmettelin missä kaiki muut ovat. Otin puhelimen esille ja ajattelin soittaa kaverille ja kysyä missä hän luuraa. Huomasin sitten samalla että tänäänhän on tiistai eikä maanantai ja koulu alkaa vasta puolelta päivin. Kyllä muuten otti päähän. En kuitenkaan viittiny lähteä kävelemään kolmea kilometriä uudestaan, joten istuskelin sitten kahviossa koko aamun.

Ukko on jo kolmatta viikkoa töissä. Ekat kaks viikkoa nukuttiin erikseen kun ukko oli kotonaan ku sielä on lyhkäsempi matka töihin. Nyt se sitten riitti molemmille ja se on nukkunu täällä. Toi hammasharjansaki takasi. Koko niinä kahtena viikkona en nukkunu kunnolla vaan heräilin parin tunnin välein eikä olisi nukuttanu yhtään. Sama ongelma taisi olla ukolla. Nyt olen sitten taas nukahtanu heti kun vaan olen saanu pään tyynyyn. Voiko sitä tosiaan niinhyvin tottumaan siihen ettö toinen nukkuu vieressä että ei enää saa yksin nukuttua. Eipä ole edellisten miesten kanssa ollut samaa ongelmaa. Mitenköhän käy sitten kun lähen kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon. Saa mies kyllä tulla mukaan ja kulkea sieltä sitten töihin.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Ensimmäinen

Mitähä tänne nyt pitäs kirjottaa??

Enpä ole tämmösiä enne kirjotellu. Eli aloitetaan vaikka minusta. Minä olen Pinni 20 vee. Asustelen jossain päin Suomea opiskelemassa matkailua ensimmäistä vuotta. Eka vuosi on kyllä jo loppu ensi viikon jälkee. Kauhea mite nopsaan tää aika on menny. Vastaha kotoa muutin ja opettelin asumaan ihan ise. Nyt tahtiosin jo lopetaa itse elämisen ja muuttaa ukon kanssa yhessä jonnekkin. Mielellään isoon omakotitaloon missä on pari lasta ja koira...tai sitten edes vain kaksioon lähelle keskustaa.

Pitisiköhän siitä ukostakin jotain sanoa?? Se on semmone mua vähä vanhempi ja viisaampi. Tykkää ajatella asiat loppuun asti eli joka pikku päätöksen teko kestää mun mielestä aina ihan liia kauan aikaa. Tai sitte se johtuu siitä että minähä en asioita niin tarkkaan ikinä harkihe.

Jos kirjottelis myöhemmin lisää. Nyt on pakko syödä jotaina. Tuossa sivussa näkyy muute ihan mun omat silmät. Niistä tykkään.